6. marraskuuta 2016

Myrkyttymässä(kö)?

Viimeisillä neuvolakäynneillä verenpaineissani on huomattu nousua. 
Varsinkin yläpaine on alkanut kohoilemaan.
Minulle normaalin 120/80 paineiden sijaan lukemat ovat olleet välillä jopa 155/90.
Yleensä alapaine on kuitenkin pysynyt 80 paikkeilla.
Sain verenpainemittarin kotiin, jotta voin niitä seurailla.
Mitään muita raskausmyrkytyksen oireita ei varsinaisesti ole ollut.



Tai no, väsyttänyt on, mutta en tiedä onko se nyt muuttunut varsinaisesti viime aikoina.
Toki olen nukkunut pidempiä yöunia.
Turvotusta on ollut sen verran, että sormukset jätin korurasiaan huilailemaan. 
Ja ihankun kengätkin tuntuisivat pysyvän hieman tukevammin jalassa.
Paino on noussut normaalia tahtia.
Valkuaista ei ole virtsassa ollut. 
Sain liuskoja kotiinkin, että voin sitä itse seurata.
Päänsärkyä ei ole ollut.
Tai no ehkä ihan pientä jomotusta hyvin harvoin.
Olen yhdistänyt väsymykseen tai huonosti nukuttuun yöhön.
Ei ylävatsakipua. 
Kai. 
Kaiken tämän muun juilimisen ohella en ainakaan ole erottanut.
Näkö- tai silmäoireita ei ole ollut.

Neuvolantäti oli sitä mieltä, että kroppa saattaa olla kehittämässä myrkytystä hiljalleen.
Eli nyt seurataan tiheämmin.
Huomenna jo taas seuraava neuvola.
Mikäpä siellä ravatessa, kun neuvolantätini on niin mukava.


Muilla kokemuksia raskausmyrkytyksestä? Onko alkanut hiljalleen vai todettu yhtäkkiä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti