Jotain muuta(kin)?

Vaimo, suomalainen, kummitäti, tytär, ammattilainen työssäni, lapseton, miniä, nainen ...
 Jep, that's me!

Identiteetillä tarkoitetaan sitä, kuinka määrittelemme itsemme. Yhdessä määritelmät muodostavat identiteettimme eli mitä tai ketä olemme. Identiteetti ei ole pysyvä kokonaisuus, vaan se muovautuu jatkuvasti elämämme aikana.

Tulevien tutkimusten ja epävarmuuden pyöriessä päässä, huomaan katseeni kapeutuvan.
Itseäni määritellessäni mieleen tulvahtaa ensimmäisenä norsun kokoisina kirjaimina "LAPSETON". 
On hankalaa nähdä muita määritelmiä itsestään lapsettomuuden rinnalla, koska kipu asiasta on niin suuri. 
Aion kuitenkin taistella sitä vastaan kaikin voimin. Koska olen muutakin!
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö haluaisi (enemmän kuin mitään muuta) saada vielä joskus kutsua itseäni äidiksi.
Identiteettini vain koostuu muustakin.

Pelkään, että katseen kaventuessa liikaa, se alkaisi hallita elämää.
Jos emme saisikaan koskaan lasta, olisinko ikuisesti se lapseton, joka ei pysty koskaan asiaa hyväksymään?  
Muuttuisinko katkeraksi ja vihaiseksi?  
Vaipuisinko epätoivoon, enkä näkisi mitään muuta hyvää, minkä vuoksi elää?  
Kuinka silloin voisin elää? 
Niinpä.

Tahdon olla muutakin, rakentaa elämääni niin, että vaikka emme koskaan saisi lasta, voisin silti olla onnellinen. Haluan, että elämässäni on muitakin asioita, joiden vuoksi elää.

Oho, nyt jo!

Eilen se kolahti postilaatikkoon.

Kutsu.
Hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikka.

Melkein jopa säikähdin, että näinkö nopeasti tämä eteneekin. Sinnehän piti olla 3 kuukauden jono!
Tarjottu aika oli heti joulukun alkupuolella. Olin varautunut siihen, että joskus alkuvuodesta päästään.
Hienoa, asiat etenevät.
Toisaalta pelottaa ihan tajuttomasti!

Kutsun mukaan käyntiin pitäisi varata tunti. Meneekö siellä oikeasti niin kauan? Mitä kaikkea käynti sisältääkään, jaiks! Kellään muistikuvia ensimmäisestä kerrasta polille?

Täyttelin jo kaikki kutsun mukana tulleet kyselylaputkin niin pitkälle kun pystyin, ettei sillon enää jännityksessä täydy alkaa täyttelemään. 
Kun vain kirjekuoren muistaisi ottaa mukaan, missä kaikki on. Toki kuoreen pitää vielä lisätä ensi kuussa otettavien labrojen tulokset ja miehen siemennestetutkimuksen tulokset, kunhan vastaukset saadaan.

Jatketaan siis odottelulla.
Onneksi lomaa on vielä tulossa ennen tutkimuksia, niin saa aivot narikkaan pariksi viikoksi.

Kuin sieniä sateella

PLOP, PLOP, PLOP...
Juuri noin niitä ilmestyy.
Nimittäin tuttujen raskausuutisia.

Facebook on pahin kaikista. Raskausuutiset suorastaan vyöryvät silmiin. Tuokin on raskaana, ja tuo...
Usein tekee mieli klikata "Älä seuraa henkilöä xxx" tai "Piilota julkaisu". Joskus olen niin tehnytkin.

Kaupungilla tuntuu, että vastaan kävelee pelkästään naisia raskausvatsoineen. Kuinka kaikki sattuvatkin juuri minun tielleni! 
Kateellinen, olen kateellinen. Siinäpä se.

Ihailen vatsoja, toivon samaa.
Silti ne ahdistavat, uutiset ja vatsat.

Lähimpien ystävien vauvoista olen onneksi osannut iloita. Ehkä en ole vielä ihan toivoton tapaus.

Älä tule paha stressi...tule hyvä stressi?

Stressaan.
Sitä ei voi kieltää.
Stressaan useista asioista. Muutokset ovat pahasta. Tuttu on turvallista. Epävarmuus nostaa stressitasoa.

Stressinhallinta on jatkuvaa opettelua.

Pohdiskelin stressiä ja totesin, että onhan stressistä joskus hyötyäkin.
Epävarmuus ja etenemättömät asiat (eli ne stressaavimmat) antavat potkua hoitaa asioita itse eteenpäin niin pitkälle kuin mahdollista. Sen jälkeen, kun on tehnyt itse kaiken minkä voi, on helpompi taas hengittää ja stressitaso laskee. Stten asiat ovat kiinni muista kuin itsestä.

Eli onko olemassa hyvää stressiä vai voiko sitä silloin edes enää sanoa stressiksi?

Raskautta toivovalle toistetaan usein, kuinka ei saisi stressata liikaa ja pitäisi yrittää rentoutua, jotta raskautumiselle olisi paremmat edellytykset.

Välillä tekisi mieli huutaa sen sanojalle päin naamaa, että kerroppa nyt sitten suuressa viisaudessasi,  kuinka se käytännössä toteutetaan!!??!! Minulta ei ainakaan löydy OFF-nappia (tietääkseni), josta  stressin voisi sammuttaa.
Vaikka kuinka yrittäisi olla laskematta mahdollista ovulaatiopäivää, huomaa sitä joka kerta päässään sitä laskevansa. Seuraavaksi kaivetaan kalenteri esiin ja tarkistetaan asia vielä sieltäkin.
Eli yritys hyvä kymmennen,(tulos nolla)!

Ovulaatiotestejä tein jossain vaiheessa joka kierrossa. Huomasin kuitenkin, että niiden tekeminen nosti stressiä ja alkoi vain ahdistaa pidemmän päälle. Halut olivat romukoppassa, kun oloa kuvasi parhaiten "Ei Vois Vähempää Kiinnostaa". Yritä siinä nyt sitten heilutella lakanoita. Nyt viime aikoina en ole ovistestejä hetkeen tehnytkään. Täytyy varmaan kuitenkin nyt ennen jatkotutkimusaikaa tehdä muutamana kiertona, jotta voi varmistaa ovulaation ainakin niissä testeissä näkyvän.

Optimismia vai hölömön hommaa?

Kuinka optimistinen minun on lupa olla toivoessani, että vielä joskus meille tulee vauva?
Onko hölmöläisen hommaa suunnitella ostavansa lomareissulta muutamia kivoja vauvanvaatteita, koska niitä saisi sieltä Suomea edullisemmin? (Ja ne on niin sairaan söpöjä!)
Noin niinkuin etukäteen jo?
Onko se yltiöoptimistista?
Meneekö jotain muka pilalle, jos lasta ei tulekaan, ja vaatteita on valmiina?
Pitääkö minun ostaessani uskotella itselleni, että ostan niitä kavereiden lapsille lahjaksi?
Kai saa toivoa ja uskoa?
Vai petaanko vain suurempaa pettymystä ja luhistumista, jos tuleekin huonoja uutisia jossain vaiheessa?

Minun kohdallani raja on luultavasti hiuksenhieno.
Olen melko varma, että päätin olla optimistinen, vaikkakin sitten pienellä hölmöydellä maustettuna!

Onnea on rauhallinen gyne

Huh, ohi on! 
Selvisin, vaikka jännittikin järkyttävästi.

Gynen kanssa käytiin läpi viime käynnin tilanne ja kerrattiin suunnitelmaa. 
Labra-arvot katsottiin läpi. 
Kontrollikokeet pitäisi ottaa vielä ensi kuussa uudestaan Prolaktiinista ja Kilpirauhasarvoista.
Prolaktiini oli viimeksi yli viitearvojen ja kilpirauhasarvo (S-TSH) oli suhteellisen lähellä viitearvon ylärajaa. Toista kilpirauhasarvoa (S-T4-V) ei viimeksi otettukaan, joten se tulee uutena. 

Gynegologisessa tutkimuksessa ja ultrassa ei ollut merkkejä tälläkään kertaa PCO:sta (munasarjojen monirakkulaoireyhtymä) tai endometrioosista. Eli kaikki näytti normaalilta.

Lähete tehtiin eteenpäin eli Hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikalle. Sinne on kuulemma 3 kuukauden odotusaika, joten nyt pitää vaan relata rauhassa ja odotella. Helpommin sanottu kun tehty!

Kehuja sain siitä, kuinka hyvin olin jo hoitanut asioita eteenpäin eli kun vaan saadaan aika polille niin sit taas edetään.
Mies on menossa ensi viikolla antamaan näytteen siemennestetutkimusta varten, joten sekin hoidossa.

Multa tutkitaan seuraavaksi ilmeisesti, ovatko munanjohtimet auki. Pitääkin seuraavaksi perehtyä siihen, mitä se tarkoittaa käytännössä. Jaiks!
Jos jollain on asiasta kokemusta, niin kuulisin mielelläni!!
Kipuherkkänä pelkään aina, kuinka kestän mahdollista kipua tutkimuksiin liittyen...

Tänään tuomiolle

Vihdoin se viikko vierähti ja nyt on gyneaika enää tunneista kiinni. 

Miten voikin ihminen jännittää lääkärikäyntiä näin paljon!! 
Yön nukuin huonosti ja aamulla heräsin huonolla tuulella. Oksetti ja kuvotti. Stressaan aina mahallani,  joten perhoset on vetäny vuoristorataa koko aamun vatsassa.
Sama olo olisi, vaikka kyseessä olisi vain työterveystarkastus tms., lääkärit ahdistaa silti. Sinänsä hassua, koska työssäni näen lääkäreitä lähes päivittäin. Mutta toisaalta, silloin asiat eivät koske omaa terveyttäni. 

Toivottavasti käynnistä jää toiveikas olo ja asiat etenevät. Menkatkin ilmoittelevat itsestään vatsakipuna. Vuodon alku saisi odottaa vielä puoli päivää niin ehtisi gyneaika alta pois. Just mun tuuria, et ainoa fiksu aika tälle kuulle oli just tämä päivä, kun menkkojen pitäisikin alkaa. Joskus kellontarkoista menkoista on haittaa, arrgh!

Olo on kuin menisi tuomiota kuulemaan oikeuteen. Ahdistaa, pelottaa. Toisaalta, saattaahan se kääntyä parhain päinkin. Mutta ihmismieli pelkää aina pahinta. 

Viikko matelevia päiviä

Tasan viikon päästä vihdoin gynelle. Miten tää aika voikin madella näin hitaasti??!

Sain kyseltyä työterveydessä tarkemman arvon Prolaktiinistakin.
Se oli 649mU/l (viitearvot 102 - 496). Eli yli viitearvojen tosiaan mentiin. Jännää odottaa, mitä gynekologi siihen kommentoi. 

Progesteroni oli 0,2nmol/l. Fimlabin sivulla lukee, että follikkelivaiheessa pitoisuuksia on yleensä alle 5nmol/l, joten kai tuo mun arvo on ok.

Oon yrittänyt pitää päivät täynnä kaikkea, ettei ehtis liikaa ajatella. Oon onnistunut vaihtelevasti. Voikun vois nukkua pitkät viikon mittaiset unet niin aika kuluis nopeammin!
Nyt ei auta muu kuin odottaa ja laskea päiviä, tunteja ja minuutteja...