8. syyskuuta 2017

Vuoristorataa ja myrskyä

Nimittäin tunteiden kanssa.
Omassa päässä.

ILOA & ONNEA siitä, että olen raskaana.
Että pojasta saattaa tulla isoveli.

HÄMMENNYSTÄ siitä, että kaikki kävi näin pian.
Tuntuu, että oma pää ei ole pysynyt ollenkaan mukana tässä prosessissa.

SUUNNATONTA PELKOA siitä, voiko tämä kestää?
Pysyykö pieni kyydissä?
Kehittyykö hän normaalisti?
Jaksanko kahden pienen lapsen kanssa?

KIUKKUA siitä, että kroppani ei tunnu kykenevän raskautumaan perinteisin keinoin.
Miksi ihmeessä tarvitaan lastillinen hormonilääkkeitä ja inssi, että se onnistuu?!
Ärsytys on suunnaton!!

VÄÄRÄNLAISTA HUONOA FIILISTÄ siitä, että olimme näin onnekkaita.
Tuntuu pahalta teidän muiden puolesta, jotka olette käyneet pitkän tien, että itse raskauduin ensimmäisestä inssistä taas.
Tiedän, ettei näin pitäisi tuntea, mutta silti sitä tulee mietittyä.

Blogin bannerikin tuli päiviteltyä

Saa nähdä tasoittuuko tämä vuoristorata jossain vaiheessa.
Pari ensimmäistä päivää uutisen jälkeen tuntui lähes shokkitilalta, kun tunteet vaihtelivat vuorotellen. 
Suurimmaksi osaksi olin hirveän pahalla tuulella ja kiukkuinen.
Olisiko kaikki purkautunut ulos sillä tavoin..?

31. elokuuta 2017

PP12—oikea testipäivä

Pikkuvuotoa pe iltapäivällä.


Illalla kuukuppia tyhjentäessäni se olikin tyhjä.
Outoa, ajattelin.
Yöllä alkaa varmasti kunnon vuoto.

Lauantai aamulla kuppi jälleen tyhjä,
Hämmentävää.
Samoin illalla.

Sunnuntai meni hulinassa.
Ei ehtinyt ajatella liikaa.

Maanantaina, oikeana testipäivänä, pieni epäilys alkoi nostaa päätään.
Voisiko sittenkin olla mahdollista..?
Kuukautiset eivät olleet alkaneet.

Ajattelin, että pakko se testi on tehdä joka tapauksessa nyt oikeana päivänäkin.
Polillakin haluavat sen tiedon tänään.

Jälleen, ei mitään oireita.
Oma olo ihan normaali.
Kierto on takuulla vain pitkä, ajattelin.

Tein testin.


MITÄ IHMETTÄ??!

Toinen testi perään.


!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!


Meillä...
pidetään nyt käsiä ristissä.
kiitetään uuden elämän alusta.
rukoillaan tarrasukkia pikkuiselle.
odotetaan viikkojen kulumista malttamattomina.
pelätään menetystä.
epäillään voisiko kaikki mennä hyvin tämänkin kerran.
ihmetellään, kuinka tämä sittenkin onnistui.

<3

30. elokuuta 2017

PP9—PP11

Älkää ihmetelkö, nämä muutama postaus tulevat oudoin väliajoin takautuvasti.
En ole saanut aikaiseksi niitä julkaista ajallaan.

Lomalta paluu.
Pyykkivuori.
Univelka.
Lepo.
Ihana oma koti.

Tuntemukset minimissä.
Ei mitään.
Normaali olo.

Odotukset nollissa.

PP11 päätin tehdä raskaustestin.
Vaikka olikin liian aikaista.



Puhdas nega.
Eipä siinä miettimistä.

Iltapäivällä tuli tuhruvuotoa.
Vatsassa jomotti menkkamaisesti.

Yritin soittaa polille ja kertoa, että seuraava kierto todennäköisesti alkoi.
Poli oli jo sulkeutunut.
Viikonloppu edessä.

Ehtiihän ne huonot uutiset maanantainakin ilmoittaa.

29. elokuuta 2017

Inssi & PP1—PP8

Inseminaatio meni sujuvasti. 
Vasemmalla johtofolli 18mm, lääkärin sanoin kaunis.
Limakalvo paksu kolme-kaikuinen.

Toimenpide itsessään ei tuntunut oikein missään.
Se oli nopeasti ohi.
Tällä kertaa olin varautunut siteellä, ettei kotimatkalla tulisi taas tunne housuun pissaamisesta.
Jäi hyvä mieli.
Katsotaan mitä tästä tulee.

Inseminaation jälkeen menin Kanta.fi:n kautta katsomaan lääkärin tekstiä toimenpiteestä.
Luin tekstiä ja epätoivo levisi.
Just joo.
Ei tästä mitään tule.
Ihan sama.
Hukkaan menee tämä yrityskerta.
Huonolta näyttää simppojen tilanne.
Pieni määrä, eivät liiku tai liikkuvat hitaanlaisesti.
Ihme kesälomalla olevat laiskiaiset!
Turhautti kaikkien lääkkeiden pistämiset suurella todennäköisyydellä turhaan.

Lääkärin tekstistä suora lainaus:
"Siemennestenäytteessä konsentraatio 34 milj/ml, A-liikkuvia 0 ja B-liikkuvia 12 %. Pesun jälkeen 0.54 milj siittiötä. Selvästi heikompi kuin viimeksi. Potilas on jo poistunut toimenpiteestä, kun siemennesteparametrit saatiin koneelle. Ajattelisin, että toinen inseminaatio voidaan joka tapauksessa tehdä, jolloin siemenneste tulee kontrolloitua, mutta mikäli edelleen tätä luokkaa, ei sitten kolmatta luonnollisesti kannata tehdä."

Jäi huono fiilis.

Onneksi sain ajatukset muualle Espanjan lomalle pakkaamiseen uppoutumalla ja itse reissussa asiaa yritin ajatella mahdollisimman vähän.
Tulipa loma sopivaan saumaan.